Miten minusta tuli valokuvaaja – osa 1
Tässä kuussa tulee kymmenen vuotta siitä, kun aloitin valokuvauksen opiskelun Visuaaliviestinnän instituutti VVI:ssä. Siksi ajattelin vähän kertailla omaa polkuani: miten valokuvauksesta tuli minulle ammatti.
Kuljin pikkutyttönä paljon isäni Kimmon mukana kuvauskeikoilla. Studio Torkkelihan oli 80-luvulla kivijalkastudio Kangasalan Suoramalla, mutta niistä ajoista en itse juuri muista, vaan 90-luku ja isän lehtikuvauskeikat ympäri Suomen ovat jääneet mieleeni. Peruskoulussa kirjoitin ystäväkirjoihin ja slämäreihin (Kuka vielä muistaa? Olivat meidän koulussa supersuosittuja!) haaveammatikseni valokuvaajan.
Kangasalan lukiossa innostuin kuitenkin kirjoittamisesta, ja valokuvaushaaveet unohtuivat. Lukion jälkeen pääsin yliopistoon lukemaan tietojenkäsittelyä, mutta sen sijaan opiskelin perusopintoja äidinkielestä, historiasta, tiedotusopista ja kasvatustieteestä. Tein koko ajan paljon (lue: liikaa) töitä, mm. opettajan sijaisena, huoltoaseman kassana, Stockmannilla kausiapuna ja patonkibaarin ”sandwich artistina”… Opin noina vuosina paljon elämästä, mutta akateemisesta maailmasta en oikein saanut otetta.
Vuonna 2005 pääsin kesätöihin Valokuvia Antero Tenhuselle Tampereen Lielahteen. Seuraavana keväänä työt jatkuivat, ja syksyllä 2006 paikkani siellä vakinaistettiin. Työskentelin pääasiassa valokuvalaboranttina ja kuvankäsittelijänä. Kuvankäsittelyn alkuun minut opetti Nina Tiitto (terkkuja!).
Lokakuussa 2006 tapahtui sattumalta kohtaaminen, joka nyttemmin ajateltuna muutti elämäni. Olin käymässä isän studiolla Hatanpäällä, kun käytävällä vastaan tulivat VVI:n silloinen rehtori Tiina Puputti ja koulun entinen rehtori, valokuvauksen grand old man Matti Kaleva. Ohimennen Tiina kertoi heillä alkamassa olevasta Kuvallisen ilmaisun perustutkinnosta, ja Matti kysyi, josko minua kiinnostaisi lähteä mukaan. Kimmon kanssa ohitimme kysymyksen nopeasti ja keskustelu siirtyi muuhun. Seuraavana yönä en meinannut saada unta, ja tuon valvotun yön jälkeen soitin ensin Kimmolle, sitten Tiinalle, ja lopputulemana reilun kuukauden kuluttua olinkin jo VVI:llä ensimmäisellä lähiopetusjaksolla.
Siitä alkoi siis tieni valokuvaajaksi, vaikka siinä vaiheessa määränpää oli täysin sumun peitossa. Kimmo ei uskaltanut suositella haastavaa alaa, mutta kannusti toki kokeilemaan. Tärkeä henkilö oli silloinen työnantajani Antero Tenhunen, joka kannusti minua opiskelemaan siitä huolimatta, että olisin jatkossa viikon kuukaudessa pois töistä, mikä tietysti aiheutti haasteita työpaikallakin.
Todella haastavat, joskin myös antoisat kaksi vuotta VVI:llä loivat pohjan, jonka päälle on ollut hyvä rakentaa. Vaativa opettaja Tiina (nykyään hyvä ystäväni!) järjesti tiukkoja tilanteita, eikä kyyneliltä vältytty, mutta toisaalta tiedän, että ilman ”pakkoa” en olisi asioita yhtä lailla opetellut. Oma lähtötasoni koulun alkaessa oli lähellä pohjatasoa, mutta valmistuessani oli löytynyt jo jonkunlainen tolkku tekemiseen. Tie ammattivalokuvaajaksi oli kuitenkin vasta aivan alkumetreillä!
Toisena opiskeluvuotena, vuonna 2008, perustin oman toiminimen, Valokuvaaja Laura Torkkelin, ja teetin nettisivut. Pikku hiljaa aloin tehdä kuvauksi toisen työn ohessa. Vuonna 2009 siirryinkin jo hoitamaan Kimmon kanssa perustamaamme Suomen Passikuvaamo Osakeyhtiötä, samalla kehitin omaa valokuvaustoimintaa, aloin tekemään hääkuvauksia jne. Viimeiset kuusi vuotta ovat kuluneet hurjaa vauhtia, mutta kirjoittelen niistä oman postauksen myöhemmin. Vaikka yrittäjänä toimiminen kaikkine kiemuroineen on välillä raskasta, olen silti ihan mielettömän onnellinen saadessani tehdä tätä työtä. Kiitos siis kaikille teille, jotka autoitte minut alkuun.
Lämpimin jouluterveisin Laura
ps. Tämän jutun kuvituksena olen käyttänyt kuvia VVI:n perustutkinnon loppuportfoliostani vuodelta 2008. Sormeni syyhysivät, että olisin päässyt edes käsittelemään kuvat hiukan paremmin, mutta pidättäydyin koskemasta niihin. Ovat nyt sitten sellaisia, miksi ne silloin aikanaan tein.
