Teollisuustalon studio

Teollisuustalon studiopalvelut

Teollisuustalon studio on suurin studiomme, jossa pystymme kuvaamaan sekä studiovaloilla että luonnonvalolla – silloin kun sitä on saatavilla. Studiolla kuvataan perheiden kuvauksia, kuten lapsia ja valmistuneita, ja siellä mahtuu kuvaamaan myös isompia ryhmiä. Useamman sukupolven perhekuvauksissa jopa yli 20 henkilöä saadaan mahtumaan kauniisti.

Yrityskuvauksissa studiolle voidaan rakentaa monenlaisia kuvausrakenteita ja taustoja ja monipuolisen kaluston avulla myös valaisuun löytyy runsaasti vaihtoehtoja. Myös yrityksille isommat ja pienemmät ryhmäkuvat onnistuu kuvata studiolla.

Sijainti

Studio sijaitsee Hatanpään teollisuustalon 2. kerroksessa. Meillä on 130m2 tilat, joista n. 100m2 on studiotilaa ja lisäksi tiloista löytyy toimisto sekä kuvanvalmistustilat, jossa tulostamme, leikkaamme, kehystämme ja pakkaamme kaikki yksityisasiakkaiden kuvatuotteet.

B-rapun ovesta studiolle pääsee rappuja pitkin, mutta H-rapun luiskan kautta tullessa löytyy tavarahissi, jolla pääsee studiolle esteettömästi. Isompia kuljetuksia varten myös lastauslaiturilta pääsee studiolle esim. pumppukärryn kanssa.

Tilat

Studiolta löytyy myös pieni keittiö ja sohvaryhmä, joten se soveltuu hyvin myös rauhallisten palavereiden ja pienten koulutuspäivien lokaatioksi. Tuoleja ja astioita löytyy n. 15 hengelle .

Olemme paikalla Teollisuustalon studiolla vaihtelevasti, emme kuitenkaan joka päivä, joten tänne on syytä varata aika aina, jos haluat tulla kuvaukseen tai tapaamiseen. Yksityisasiakkaiden kuvaukset voi varata sähköpostilla tai nettiajanvarauksesta, yritysten kuvausajat sovitaan aina tarpeiden mukaan.

Usein kysyttyä Teollisuustalon studiosta

Studio sijaitsee Hatanpään teollisuustalossa osoitteessa Hatanpään valtatie 34 B, Tampere.

Kyllä. Studiolla ei ole jatkuvia aukioloaikoja, vaan kuvaukseen tai tapaamiseen tullaan aina etukäteen sovittuna aikana.

Studio Torkkelilla on Teollisuustalossa noin 130 neliömetrin tilat, joista noin 100 neliömetriä on varsinaista studiotilaa.

Kyllä. Suuri studio soveltuu myös yli 20 henkilön perhe- ja sukukuvauksiin sekä yritysten ryhmäkuviin.

Studiolle pääsee esteettömästi H-rapun luiskan ja tavarahissin kautta.