Pikkustudio

Pikkustudion palvelut

Pikkustudio on pieni mutta ketterä studiomme ihan Tampereen keskustassa, Stockmannin ja ortodoksikirkon puolimatkassa, katutasossa. Siellä meidän tärkeimmät palvelumme ovat:
– yritysten henkilöstökuvaukset
– yksityishenkilöille passi- ja viisumikuvaukset
Lisäksi Pikkustudiolta noudetaan kuvatuotteet, jotka on tilattu esimerkiksi lapsi- ja perhekuvauksista.

Pikkustudio toimii ns. walk-in studiona, eli sinne ei voi varata aikaa, vaan kaikki kuvat otetaan saapumisjärjestyksessä. Siksi täällä toteutettavat kuvaukset ovat lyhyitä ja yksinkertaisia, yleensä yksi kuvaus kestää maksimissaan 5 minuuttia. Tämä mahdollistaa toimimisen ilman ajanvarausta, mutta toki rajoittaa hiukan sitä, millaisia kuvia voidaan ottaa.

Studio on n. 40m2 kokoinen, eli hyvin kompakti. Studio on suunniteltu yhden aikuisen henkilön kuvaamiseen noin puolivartalo- tai rintakuvarajauksella. Kaksikin ihmistä kuvaan mahtuu, jos oikein tiiviisti ollaan.

Pikkustudio on loistava kuvauspaikka silloin, kun esim. tietyn yrityksen henkilökunnasta halutaan kaikille samantyyppinen valokuva, mutta he eivät pääse kuvaukseen yhtä aikaa. Täällä jokainen voi käydä, kun omaan aikatauluun sopii.

Myös yksityisen ihmisen cv-kuva hoituu nopeasti ja helposti, jolloin saat ammattilaatuisen kuvan edullisesti. Jos kuitenkin kaipaat yksilöllisempää tai luovempaa kuvausta, kannattaa varata erikseen aika teollisuustalon tai Kangasalan studiolle.

Jos kaipaat kuvia yrityksen henkilöstölle, hinnat ja lisätietoja löytyy täältä:
Yritysten henkilöstökuvaus

Jos kaipaat passi- tai viisumikuvia, lisätietoa löytyy täältä:
Passi- ja viisumikuvaus

Jos kaipaat yksityisasiakkaana cv- tai henkilökuvaa:
Yksityishenkilön henkilökuvaus Pikkustudiolla