Studio Torkkelin historia valokuvaamona alkaa kesästä 1982. Kimmo Torkkeli kertoo näistä hetkistä:
”Ajeltiin siinä rauhaksiin Puolangalta kavereitten mökiltä kotiin vaimoni Tuulan punaisella Tippa-Renulla. Tuula kutoi harmaita sukkia repsikan penkillä. Siinä ajaessa tuli puheeksi, että olin ajatellut perustaa studion Kangasalan Suoramalle, Osuuspankin uuteen taloon. Sitten tiistai-aamuna meninkin jo pankinjohtajan juttusille tilan vuokraamisesta. Ammatissa toimiva valokuvaaja saattoi tuolloin päästä Kalevan Matin AP-kurssille (ammattipätevyyskurssi). Sinnehän sitten päädyin!”
Ennen Studio Torkkelin perustamista Kimmo oli pyörittänyt Mainos-Reklaamia Kangasalla yhdessä Tarmo Mäkelän kanssa, ja valokuvauksen opettelu oli koko ajan ollut ajatuksissa.
Suoraman studio menestyikin kohtalaisesti, ja sinne Kimmon apulaiseksi palkattiin Lautarinteen Timo, joka nykyäänkin pyörittää Foto Timon liikettä Kangasalla.
Vuonna 1983 Torkkelin perheeseen syntyi tytär Laura, joka sitten myöhemmin liittyi osaksi myös yrityksen tarinaa.

Suoraman studio toimi viitisen vuotta, mikä oli alunpitäen tarkoituskin. Sinä aikana Kimmon tavoite oli kouluttautua niin hyvin kuin mahdollista. 1980-luvun lopulla Kimmolla oli jonkun aikaa myös studio Tampereella, Erkkilänkadun PMK:n talossa. Pikku hiljaa lehtikuvaukset täyttivät kalenterin ja erityisesti City-lehti työllisti Kimmoa 90-luvulla, eikä studiolle enää ollut käyttöä. Perhe oli muuttanut Sahalahteen, josta Kimmo ajelikin keikoille ympäri Suomea.
Vuonna 1991 Kimmo voitti Suomen Valokuvaajain liiton (myöhemmin Suomen ammattivalokuvaajat ry.) Vuoden Muotokuvaaja -kilpailun ja samana vuonna hänelle myönnettiin Suomen Ammattivalokuvaajien Mestariarvo. (Näitä kuvia laitetaan esille tänne sivulle, jahka ehditään!)
1990-luvun lopulla studio siirtyi Pyynikille Suomen Trikoon kiinteistöön Heleniuksen Samin tiloihin joksikin aikaa. Hääkuvauksia tehtiin jonkin verran myös koti-pappilan salissa kesäisin. Lehtikuvausta oli kuitenkin suurin osa työstä.
Vuonna 2005 tuli sitten muutto omiin tiloihin Hatanpäälle, jossa tehtiin iso remontti studiota varten. Murasen Reetta aloitteli tuolloin valokuvaajan uraansa, ja tulikin Kimmolle assariksi VVI:llä opiskelun ajaksi. Studionaapurina toimi jo silloin Harri Hinkka, josta tulikin nopeasti tärkeä kollega ja yhteistyökumppani.

Laura mukaan yrityksen toimintaan
Laura oli vuonna 2005 aloittanut työt Valokuvia Antero Tenhusen kuvanvalmistamossa Lielahdessa. Lauran yliopisto-opinnot junnasivat, ja pienen sattuman kautta Laura alkoikin vuoden 2006 lopulla opiskella valokuvausta niinikään Matti Kalevan perustamassa VVI:ssä.
Vuonna 2008 Laura perusti oman toiminimen ja yhdessä isä, tytär ja poika Julius perustivat Tuomiokirkonkadulle Suomen Passikuvaamo Osakeyhtiön – tämä yhdistettiin myöhemmin Studio Torkkelin kanssa. Lauran mennessä naimisiin 2013 tehtiin päätös, että Laura jatkaisi Studio Torkkelin yrittäjänä, kun Kimmo myöhemmin jäisi eläkkeelle, ja näin myös toimittiin.
Lauran äitiyslomien aikana vuosina 2016–2019 Kimmo teki vielä säännöllisesti töitä studiolla, mutta koronan myötä vuonna 2020 hän häi lopulta ”oikeasti” ansaituille eläkepäiville ja työskentelee nykyään vain satunnaisesti. Laura on siten ottanut käytännön vastuun yrityksen toiminnasta.

Koronavuonna 2020 saimme Ely-keskuksen kautta kehitystukirahan, joka oli valtavan iso apu ja mahdollisesti tämän ansiosta Studio Torkkeli on tänäkin päivänä hyvinvoiva yritys. Tätä ennen meillä ei koskaan ollut tilaisuutta – eikä ehkä ymmärrystäkään – ostaa ulkopuolelta esimerkiksi apua strategiaan, palveluiden kehittämiseen, hinnoitteluun ja brändin rakentamiseen liittyen. Nyt pystyimme sen tekemään (tukirahalla pystyi kattamaan 75% konsultoinnin kustannuksesta) ja yritys ottikin tätä myötä ison harppauksen eteenpäin. Ainakin oman tekemisen näkökulmasta.
2021 toteutimme siis brändiuudituksen, jonka taustalla oli apuna mm. Rouva Musta / Tiina Haring, Sitomo Oy / Nina Rinne, HeelaHeela Oy / Katía Uusikartano ja Anne-Maj Linna ja monia muita. Graafisen ilmeemme suunnitteli Kaisa Kartela.
Uuden strategiamme myötä olemme entistä vahvemmin keskittyneet ihmisten kuvaamiseen ja vielä niin, että meillä kohtaaminen on kaiken keskiössä. Jos kuvauskokemus ei ole hyvä, ei ulkoisesti laadukkailla kuvillakaan ole arvoa. Arvostamme sekä asiakkaita, omia työntekijöitämme sekä sidosryhmiä ja haluamme kohdella kaikkia yhdenvertaisesti ja kunnioittaen.
Vuonna 2025 avaamme uuden studion Kangasalan Lentolaan. Vaikka ala on ollut suurten haasteiden äärellä, uskomme että ihmislähtöiselle, aidolle valokuvaukselle on yhä paikkansa. Asiakkaamme haluavat aitoja valokuvia aidoista ihmisistä, elämänmakuisia hetkiä ja myös yritysten kuvissa saa näkyä aitous, usein myös keskeneräisyys ja herkkyys. Näitä ei voi tekoälyllä saavuttaa.

