mallit2

Kun olet varannut lapsikuvausajan studioltamme, tästä löytyy ennalta mietittäviä asioita kuvaukseen liittyen. Jos aika on vielä varaamatta, se onnistuu täällä!

Kuvaukseen saapuminen
Tulethan paikalle täsmällisesti. Teille varattuun aikaan on laskettu n. 10 minuuttia alkuun ja loppuun pukemista ja käytännön asioiden sopimista varten, joten teidän ei tarvitse tulla paikalle ennen varattua aikaa. Pyrimme ajoittamaan niin, että edellinen asiakas on päässyt jo lähtemään studiolta, kun seuraavat saapuvat, koska meillä ei ole erillisiä odotustiloja. Pieni myöhästyminen ei haittaa, mutta on tietysti omasta kuvausajasta pois, laitathan vaikka tekstiviestin jos aikataulunne venähtää!

Studio sijaitsee Hatanpään valtatie 34:ssä, Hatanpään teollisuustalon B-rapussa 2. kerroksessa. Teollisuustalo sijaitsee Rinta-Joupin autokaupan takana ja Verotalon vieressä. Kun käännyt liikennevaloista, nouse yläpihalle isojen tolppien välistä, niin tulet suoraan pihaan. Bussipysäkit molempiin suuntiin ovat aivan talon läheisyydessä (pysäkin nimi Viinikanlahti).

Studion pihassa on yksi parkkipaikka, numeroltaan 112, varattu asiakkaidemme käyttöön. Paikka on ihan B-rapun lähellä. Ellei se ole vapaana, heti B-rapun edessä on maksullisia parkkipaikkoja. Paikat ovat maksullisia vain arkena klo 8-16, eli ilta- ja viikonloppukuvauksissa auton voi jättää vapaasti yleisille paikoille. Ethän jätä autoa muiden talon yritysten varaamille paikoille! Mikäli tarvitset hissiä, iso tavarahissi löytyy H-rapusta. Viikonloppuisin ko. rappu on lukittu, joten soita vaikka pihasta niin tulemme avaamaan!

Milloin kuvaus tulisi perua?
Jos lapsi on sairas tai nuhainen, älä epäröi perua kuvausaikaa. Vaikka lapsi jaksaisi kotona leikkiä, on kuvaus kumminkin uusi ja vähän jännittävä tilanne, ja vähän väsähtänyt lapsi ei ole kuvissa oma itsensä. Uusi kuvausaika varmasti löytyy lähiviikkoina. Peruutuksen voit tehdä nettiajanvarauksen kautta tai puhelimitse.

Kuvausvaatteet ja rekvisiitta
Kuvauksen vaatteet kannattaa miettiä hyvissä ajoin. Valitse, haluatko lapselle juhlavaatteet vai enemmän arkilookkia. Joka tapauksessa: kokeile vaatteet päällä etukäteen, jotta lapsi ehtii niihin tottua. Katso, miten mekko laskeutuu jos lapsi istuu, sillä monesti vaatteet näyttävät hyvältä lapsen seisoessa, mutta ovatkin hassun mallisia istuma-asennossa. Jos haluat, että paita pysyy housuissa, testaa etukäteen että housut pysyvät ylhäällä ja lahkeet ovat sopivan pituiset.

Kuvissa huomio halutaan kiinnittää lapseen, joten väriltään ja kuosiltaan suht neutraalit vaatteet toimivat parhaiten. Vältä printtejä ja voimakkaita kuvioita.  Yleensä pehmeät värit toimivat hyvin. Pelkkä valkoinen ja etenkin musta ovat harvoin hyviä vaihtoehtoja, ne saavat usein lapsen näyttämään kalpealta. Jos kuvassa on sisaruksia tai vanhemmat, kaikkien henkilöiden vaatteiden olisi hyvä olla samaa sävymaailmaa. Varsinkin perhekuvissa välttele mustaa ja valkoista, elleivät ne ole nimenomaan teemavärinä ja kaikilla perheenjäsenillä päällä, esim. valkoinen t-paita tai rokkihenkiset vaatteet.

Vaatteita voi vaihtaa kuvauksen aikana mieluiten enintään kerran. Riippuu tietysti lapsesta, mutta useimmat lapset eivät erityisesti pidä vaatteiden vaihtamisesta.

Rekvisiittaa, leluja ja soittimia studiolla on paljon, mutta omiakin saa ottaa mukaan. Isompia rekvisiittoja on myös esitelty blogissa. Kerro kuvauksen alussa, jos haluat ehdottomasti jonkun tietyn lelun kuviin. Pyrimme että kuvassa olisi kerrallaan maksimissaan yksi lelu, sillä lapsi on kuvan pääasia.

VENJA_08

Kuvaustaustan valinta
Kuvaustaustan voimme valita yhdessä kuvauksen aluksi, mutta sitä on hyvä vähän miettiä jo etukäteen. Mallikuvia löydät lapsikuvaussivumme galleriasta. Kuvaamme paljon selkeällä valkealla taustalla, joka on raikas ja pelkistetty. Vaihtoehtoina on myös vaalea harmaa, kerma/beige tai jopa musta kartonkitausta, lisäksi löytyy muutamia kirkkaita värejä kuten keltainen ja turkoosi. Perinteisempiä, maalattuja taustakankaita löytyy myös muutamia erilaisia – ruskeaa, tummansiniharmaata ja muutamia muita. Jos lapsesi on kovin liikkuvainen, suosittelen valkeaa taustaa, koska siinä taustan valaisun takia on kaikkein eniten varaa liikkua. Perinteisemmissä kangastaustoissa tausta valaistaan niin, että kuvattavan pitäisi enimmäkseen pysyä taustakankaan keskellä 🙂 Paikallaan pysyvälle puolivuotiaalle löytyy paljon pienempiä taustakankaita.

Kuvauksen kulku
Kun saavutte studiolle, voitte ensin rauhassa vaihtaa vaatteet ja sillä aikaa valmistelen kuvauspaikan. Yleensä on hyvä, että lapsi ehtii hetken tutustua paikkaan ennen kuin laitetaan salamavalot laulamaan 🙂 Kuvaajan on hyvä tietää etukäteen, jos lapsesi on erityisen arka tai sitten hyvin vauhdikas. Aralle lapselle en ala juttelemaan ennen kuin hän on hetken aikaa studiolla totutellut paikkoihin. Reippaamman lapsen kohdalla olisi hyvä, että tausta on valittu jo etukäteen ja olemme sen saaneet laitettua paikalleen, että kuvauksessa päästään nopeasti aloittamaan.

1-vuotias lapsi jaksaa poseerata yleensä noin 30-40 minuttia, puolivuotias harvoin puolta tuntia pidempään. Pyrimme kuvaamaan sen aikaa, että saamme riittävän määrän hyviä kuvia – ei niin kauan, kunnes lapsi väsyy ja alkaa kitistä. Joskus pieni tauko ja tilkka juotavaa voi olla paikallaan, mutta yleensä lapsi ei rusinoilla tai naksuilla enempää piristy. Niitä voi toki kuvauksen lopuksi antaa.

mallit

Sisarukset ja perhe
Jos samalla kerralla lapsen kanssa kuvataan myös sisarus- ja perhekuvia, mahdollisesti myös sisaruksesta omia kuvia, niin varaathan kuvauksen lapsi- ja sisaruskuvauksena, niin varaamme siihen riittävästi aikaa. Joskus isomman sisaruksen aika saattaa studiolla käydä pitkäksi, joten voitte ottaa mukaan jotain puuhailtavaa hänelle odotteluajaksi. Jos sisarus on pahimmassa uhmaiässä, voi myös miettiä, olisiko järkevää keskittyä nuoremman lapsen kuvaamiseen ja kuvata sisaruskuvat vaikka vuoden tai kahden päästä, kun neuvotteleminen onnistuisi paremmin. Yhden lapsen kuvauksessa sisaruksia saa toki tulla mukaan ”kannustusjoukkoihin”, mutta joskus myös kuvauksen rauhoittaminen vain itse sankariin keskittyen parantaa tuloksia, mikäli vaan muiden lasten hoitojärjestelyt onnistuvat.

Jos perheessä on vain yksi lapsi, ja haluatte muutaman kuvan myös vanhemman/vanhempien kanssa, se onnistuu myös normaalin lapsikuvauksen puitteissa. Jos kuitenkin haluatte enemmän vaihtoehtoja myös perhekuvista, varatkaa aika nimenomaan perhekuvaukseen ja kuvataan lapsen kuvat sitten siinä samalla.

Usean lapsen sisaruskuvien, perhekuvien ja lapsen omien kuvien yhdistäminen samalle kuvauskerralle saattaa ajatuksena houkuttaa, mutta suunnitelmissa kannattaa olla realisti: puoli- tai yksivuotias harvoin jaksaa keskittyä niin monenlaiseen kuvaukseen samalla kertaa. Päätä siis, mikä on tärkeää, ja mitä kuvataan sitten, jos lapset jaksavat.

Kuvauksen jälkeen
Kuvat laitetaan Vivedos-kuvatilausjärjestelmään ja saatte sähköpostilla linkin, mitä kautta pääsette katsomaan kuvia ja tekemään tilauksen. Tunnukset saatte yhden viikon kuluessa kuvauksen jälkeen. Kun teette kuvatilauksen, kuvien valmistuminen kestää n. 3 viikkoa tilauspäivästä.

Maksaminen
Kuvaus maksetaan pääsääntöisesti studiolla kuvauksen yhteydessä. Meillä käy yleisimmät maksukortit tai käteinen. Erikseen sovittaessa voimme myös antaa kuvauksesta mukaan laskun, jolloin loppusummaan lisätään laskutuslisä 3,90e.

Useimpiin kuvauksiin kuuluu 1kpl 20×25/30cm paperivalokuva. Lisäkuvien hinnat löytyvät nettisivuiltamme täältä.
Valmiit kuvat noudetaan Pikkustudioltamme Tampereen keskustasta, ja ne myös maksetaan sinne noudon yhteydessä.

Kysyttävää?
Mikäli vielä mielessäsi on kysymyksiä kuvaukseen liittyen, älä epäröi soittaa tai laittaa sähköpostia, yhteystietomme löytyvät täältä.

Tervetuloa kuvaukseen! 🙂

Avainsanat: lapsikuvaus, studiokuvaus, valmistautuminen lapsikuvaukseen, Tampere